Seura
West Coast Sheriffs Kaarina ry on 19.07.1998 perustettu Kaarinalainen salibandyn erikoisseura, jonka alaisuudessa toimii kymmenen joukkuetta. Seura on jäsenmäärältään yksi Varsinais-Suomen suurimmista salibandyseuroista ja samalla myös yksi aktiivisimmista kaarinalaisista nuorison liikuttajista. Seuramme pitää lujasti kiinni Nuori Suomi kriteereistä, meillä kaikki pelaa ja ovat samanarvoisia, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin! Tavoitteemme on tarjota Kaarinalaisille mahdollisuus harrastaa ja kilpailla salibandya yhdessä alueen parhaiten valmennetussa seurassa.
Tavoitteet ja joukkueet
Seuramme tavoitteet ovat suunnattu pitkäjänteisesti vuosien päähän. Rakennamme valmennustiimejä ja pyrimme olemaan kolmen vuoden sisällä Varsinais- Suomen parhaiten valmennettu seura. Haluamme, että nuorille tarjotaan hyvää valmennusta jo mahdollisimman pienestä pitäen. Tavoitteemme on, että harjoittelu seurassamme on laadukasta, valmentajat ovat ammattitaitoisia ja pelaajat viihtyvät seurassamme. Pelaajia valmennetaan yksilöinä ja pyrimme kehittämään pelaajiamme monipuolisesti myös elämän muihin haasteisiin.
Tavoitteemme ei tähtää kilpailulliseen menestykseen junioritasolla. Tärkeintä on, että pelaajamme kehittyvät kokonaisvaltaisesti ja saavat rauhassa kasvaa kohti lajimme huippuja. Joukkueidemme valmennuksen ensisijainen tehtävä on kehittää pelaajaa, ja kun pelaaja kehittyy, kehittyy myös suorittaminen kentällä ja tulokset ovat positiivisia.
Edustusjoukkueemme noudattaa samaa periaatetta. Haluamme pelata salibandya tavalla joka jättää pelaajalleen ja yleisölle positiivisen kuvan joukkueestamme. Emme usko tulosurheiluun, tulos on suoritusten summa. Seurausta tehdyistä asioista.
Seuramme on tehnyt yhteistyösopimuksen ammattivalmentaja Toni Järveläisen kanssa. Järveläinen on yksi Suomen kokeneimmista valmentajista. Sopimus alkoi kaudella 2010 – 2011. Ensimmäisenä tavoitteena hänellä oli yhtenäistää positiivinen pelaamisen identiteetti kaikkiin vanhempiin poikajuniorijoukkueisiin sekä edustusjoukkueisiin. Tässä onnistuttiin. Kaudella 2010 – 2011 Sheriffien kaikki kilparyhmäjoukkueet pelasivat samalla tavalla ja samalla pelikirjalla, iloisesti hyökäten. Kaudella 2011- 2012 tulemme esiintymään samalla tavalla.
Miesten edustusjoukkueemme pelaa miesten III-Divisioonassa. Joukkueen tavoite on lähivuosina ”mennä niin pitkälle kun potentiaalia riittää”. Joukkue on koottu täysin omista pelaajistamme, pelaajista joilla on iso Sheriffs sydän.
Naisten edustusjoukkueemme aloitti taipaleensa salibandyliiton alaisissa sarjoissa kaudella 2010 – 2011 Naisten III-Divisioonasta. Joukkue pelasi itsensä heti ensimmäisenä kautena Suomen Cupissa 16 joukkoon ja voitti oman sarjansa suvereenisti.
Joukkue ei hävinnyt yhtäkään salibandyliiton alaista peliään. Joukkueen tavoite on olla 3-5 vuodessa Varsinais–Suomen paras naisten salibandyjoukkue. Tavoite on kova, mutta realistinen.

