|
26.01.10 Kopo taisteli pisteet Tinatähdiltä |
|
Kopo näytti toistamiseen kaapin paikan tällä kaudella Tinatähdille kun se voitti lauantaina Porissa Sheriffit lukemin 3-2
Kovinkaan kummoiseksi spektaakkeliksi ei noussut Kopon ja Sheriffien lauantai-illan näytös Porin urheilutalolla, sillä molemmat joukkueet pelasivat käsijarru päällä. Molemmilla oli ottelussa omat hetkensä, mutta kotijoukkue oli se joka voittoa enemmän halusi. Sheriffeitä vaivasi taas tuttu tehottomuus ja liian usein selvästä vetopaikasta seurasi huolimaton syöttö. Sheriffien maaleista vastasi pirteästi pelannut Ville Lähde, sekä Joonas Rainio. Valmennus ei ruusuja ottelun jälkeen paljoa jaellut. – Tehottoman tehottomia oltiin, pelattiin vähän käsijarru päällä koko peli. Päästiin lopussa ottelussa vähän kuin varkain johtoon, mutta sitten johtoasemassa menimme täysin kipsiin ja peli oli sitä myöten ohi. Tappiot ovat syöneet itseluottamusta rotan lailla, joka näkyy tällä hetkellä kaikessa joukkueen tekemisessä. Pelirohkeus puuttuu ja sitä myöten ne vastuunkantajat, jotka veisivät joukkuetta eteenpäin. sanoo Kytölä. |