| Paikalla |
|---|
| Sivustolla on 14 vierasta |
| 10.12.09 Edustus päättää syyskauden Ryhtiä vastaan |
|
Lauantai-iltana käydään Turun Kilosportissa sarjajumbojen välinen kuumataisto kun Sheriffit ja Nousiaisten Ryhti ottavat toisistaan mittaan.
Nousiaisten Ryhti koki kovia viime kauden päätteeksi kun monivuotinen maaliruisku Jarno Laaksonen siirtyi sarjaporrasta ylemmäksi FBC Turun riveihin. Vajausta tuli myös puolustus ja maalivahtiosastolle kun Joni Suomela ja Pasi Varjonen suuntasivat Laaksosen tavoin keltaisiin.Vierasjoukkue on kotijoukkueen tavoin saalistanut kaudesta yhden ainoan voiton ja senkin SC Sonicsin kustannuksella. Sheriffien sysimusta syystaival valmentajavaihdoksineen ja tappiokierteineen on ollut joukkueelle raskasta aikaa, silti joukkueen valmennusjohto uskoo vireen vielä keväällä löytyvän. -Totta kai tappiot ovat syöneet joukkueen itseluottamusta, mutta silti harjoitukset ovat menneet paljon paremmin, mitä olemme otteluissa esittäneet. Jos pystymme pelaamaan kurinalaisesti ja pitämään omasta pelitavasta kiinni läpi ottelun olemme kaikkia sarjan joukkueita vastaan vahvoilla. Jos joku taas alkaa sooloilla ja tekemään kentällä omia hiekkakakkujaan, silloin menetämme otteen ottelusta ja mopo alkaa keulimaan niin kuin viimeksi kävi. Pelikuria ja suoravaisuutta pitää otteisiin saada ja sitä kuuluisaa rytinään, sanoo valmennuskaksikko. LAUANTAI 12.12.09 klo 19.30 SHERIFFS - NOUSIAISTEN RYHTI KILOSPORT TURKU |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
| Seuraava ottelu |
|---|
|
Kausi on päättynyt.
|