|
02.12.09 C95-Pojilla hyvä alku |
|
C-95 pojat eivät yltäneet alkusarjan jälkeen YJS:aan , puhumattakaan pääsystä SM-sarjaan. Nyt on pettymys nollattu ja taistelu AJS:n voitosta on alkanut.
Alkusarjassa täysin ruosteessa ollut maalinteko on nyt auennut ja tulokset on sen mukaisia. Puolustuspelaaminen oli jo alkusarjan osalta melko hyvää ja pahimmat ”rökeletappiot” vältettiin. AJS:n voittaja pääsee vielä mukaan seuraavalle karsintakierrokselle ja sitä kautta on mahdollisuus päästä vielä ylöspäin, tässä monimutkaisessa sarjajärjestelmässä. AJS alkoi Mynämäellä , jossa tuloksena oli ensin voitto SalPa:sta 8-6 ja sen jälkeen TuWe:sta lukemin 8-3. Toinen kierros pelattiin Salossa viime sunnuntaina ja pelit vain paranivat. Syöttöpeli alkoi paikoitellen jo näyttää siltä, mihin pyritään. Puolustus-ja maalivahtipeli toimi melko hyvin, siitä esimerkkinä vain kolme päästettyä maalia kahdessa pelissä. Ensin oli vastassa SBS Wirmo jonka pojat hoitivat lukemin 5-1. Pelissä oli toki paljon enemmän maalipaikkoja, kuin mitä maalimäärä kertoo. Toisessa pelissä vastaan asettui USB, joka pienen pelaajamäärän vuoksi jäi täysin Sheriffien jalkoihin ja ottelu keskeytettiin ennen täyttä aikaa lukemin 14-2. Kahden kierroksen jälkeen näyttää hyvältä. Sarjan ainoa tappioton joukkue, parhaalla maalierolla. Silti ”leijumiseen” ei ole varaa SalPa hengittää niskaan ja on myös halukas ottamaan kärkipaikan. |